Työryhmä esittää Ala-Korpivaaran tuulivoimayleiskaavoituksen käynnistämistä
Julkaistu 22.8.2025

Työryhmä päätti esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää käynnistää oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen tuulivoiman rakentamiseksi Ala-Korpivaaran alueella ja että Ranuan kunta ja Ala-Korpivaara Wind Farm Oy laativat kaavoitussopimuksen. Yksi työryhmän jäsen esitti, että työryhmä olisi esittänyt kaavoitusaloitteen hylkäämistä, mutta esitys kaatui äänin 7-2. Ala-Korpivaara Wind Farm Oy on jättänyt 3.6.2025 Ranuan kunnalle kaavoitusaloitteen Ala-Korpivaaran tuulivoimaosayleiskaavan laajennusalueesta, jonne olisi mahdollista rakentaa 10-15 tuulivoimalaa. Ala-Korpivaaran alueelle on jo aiemmin suunnitteilla korkeintaan 16 tuulivoimalaa. Laajennuksen myötä hankkeen laajuus olisi yhteensä 26-31 tuulivoimalaa.
Lisäksi kaava- ja maapoliittinen työryhmä esittää kunnanhallitukselle, että Kupinavaaran itäisen alueen ja läntisen alueen tuulivoimaosayleiskaavojen laatiminen asetetaan vireille ja samalla kunnanhallitus asettaa nähtäville tuulivoimayleiskaavojen laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelmat. Kupinavaaran hankkeiden takana on Winda Energy Oy. Yksi työryhmän jäsen esitti, että työryhmä esittäisi kunnanhallitukselle neuvotteluiden käynnistämistä Kupinavaara itäisen ja läntisen alueidem tuulivoimakaavoituksen keskeyttämisestä. Esitykset raukesivat kannattamattomina.
Työryhmä käsitteli myös hotellin alueen asemakaavan muutosta, joka on ollut ehdotusvaiheessa nähtävillä 28.5.-30.6.2025. Työryhmä esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto hyväksyy laaditun hotellin alueen asemakaavan muutoksen.
Ranuan kunnan kaava- ja maapoliittinen työryhmä on erillinen työryhmä, joka valmistelee kaava-asioita kunnanhallitukselle ja antaa lausuntoja maanhankinta- ja poikkeuslupa-asioissa.
Kaava- ja maapoliittisen työryhmän pöytäkirjan voit lukea täältä.
Ranualla vireillä olevista tuulivoimahankkeista voit lukea lisää täältä: