Tuomas Kulha
Julkaistu 12.1.2026
Toimin Ranuan lukion rehtorin viransijaisena 28.11.2025-1.12.2026.
Rehtori vastaa muun muassa kaikesta. Pienissä lukioissa rehtorin tehtäväkenttä on ihan erilainen kuin isoissa lukioissa. Paljon on myös opetusta. Rehtori opettaa, hoitaa hallinnolliset tehtävät, on alaistensa esihenkilö sekä vastaa lukion taloudellisesta, hallinnollisesta ja pedagogisesta johtamisesta. Jos koulussa on joku homma, josta ei tiedetä, kenelle se kuuluu, se kuuluu rehtorille. Rehtori on tietyllä tavalla koulun kasvot ulospäin. Lukion rehtori tekee työjärjestykset ja pitää huolen siitä, että arki rullaa.
Yksi hyvän työpaikan merkki on se, että meillä on todella paljon pitkän linjan opettajia.
Koulutukseltani olen filosofian maisteri ja kuten aika monet rehtorit, minulla on historian ja yhteiskuntaopin tausta. Minulla on myös filosofian opettajan pätevyys ja rehtorilta vaadittavat hallinnon opinnot.
Ikää minulla on 43 vuotta.
Työn paras puoli on se, ettei koskaan ole samanlaista päivää, vaikka se onkin kliseisesti sanottu. Voi olla, että aamulla on suunnitelma, mitä aion tehdä, mutta koskaan ne eivät täysin toteudu, vaan aina tulee jotakin, joka muuttaa asioita. Ennakoida voi, mutta eteen tulee asioita, jotka pitää ratkaista. Pienessä Ranuan lukiossa bonuksena on yhteisöllisyys ja yhdessä tekemisen meininki. Meillä opiskelija on keskiössä. Hän ei ole vain kasvotonta massaa, jota opetetaan, vaan yksilö.
Ranuan lukiossa on hyvä työilmapiiri, henkilöstön ja opiskelijoiden kanssa on tosi mukava tehdä töitä. Yksi hyvän työpaikan merkki on se, että meillä on todella paljon pitkän linjan opettajia. Se on tehnyt vaikutuksen minuun.
Olen työskennellyt aiemmin 13 vuotta Iissä lukion rehtoria. Ennen sitä olin kolme vuotta Honkajoella ja Kankaanpäässä Pohjois-Satakunnassa apulaisrehtorina ja historian ja yhteiskuntaopin lehtorina. Honkajoella opetin myös yläkoululla, sen jälkeen olen ollut töissä pelkästään lukiossa. Nuorena olin seitsemänä kesänä töissä paperikoneiden hylsyjä tuottavassa tehtaassa Ruukissa. Olin niin kauan kesätöissä, että viimeisissä kesätöissä sain kokemuslisää. Olen Ruukista kotoisin.
Tällä hetkellä asun Kempeleessä ja kakkosasunto on Ranualla. Asunto oli helppo löytää Ranualta.
Vapaa-ajalla tykkään harrastaa monipuolisesti liikuntaa, kuten pallopelejä ja etenkin salibandya, jota olen pelannut kilpatasollakin. Tykkään myös liikkua luonnossa kolmen koiran kanssa. Lapsuuden unelma-ammatti oli urheiluselostaja. Olen päässyt toteuttamaan unelmaani, kun olen selostanut vinttikoirien ratajuoksun MM-kisoja Tampereella 2014.
Lue muita Ranuan kunnan uratarinoita täältä.
Katso Ranuan avoimet työpaikat täältä.