Tiedotteet

Ranuan yläkoululla kokataan kotimaista

MTK:n Kokkaa kotimaista -ruokakasvatusmalli kertoo suomalaisesta ruuantuotannosta konkreettisella tavalla.
kuorittuja juureksia.

Ranuan yläkoululaiset kokkaavat tällä viikolla kotimaista ruokaa. MTK Ranua on lahjoittanut ruokakorit, joiden antimista tehdään ruokaa kotitalousopettaja Pia Ervastin johdolla. Maanantaina kokkasivat kahdeksannen luokan syventävän kotitalouden oppilaat.

Tämän vuoden pääraaka-aineita ovat kasvikset, naudan ulkofilee, muffinssipannarit ja kotimaiset marjat. Suurin osa oppilaista ei ollut paistanut pihviä aiemmin ja moni juureksista oli uusi tuttavuus. Tuloksena oli monipuolinen kattaus: ulkofileepihvit, paahdetut juurekset, salaattia ja tomaattikastiketta sekä pannaria, vadelma-kardemummahilloa ja smetanavaahtoa.

MTK:n Kokkaa kotimaista -ruokakasvatusmalli kertoo suomalaisesta ruuantuotannosta konkreettisella tavalla. Samalla malli herättelee kokeilemaan itse kokkaamista, tutustuttaa oppilaat suomalaiseen ruokaan, ruuantuottajiin ja suomalaiseen ruokakulttuuriin.

Pihvin leikkaamista.
Pihvin paistaminen oli monelle uusi asia.
Vadelmia hilloa varten.
Sauvasekoittimen avulla syntyy kastike.
Kattaus kruunaa kaiken.
Ja eiku syömään!