Kunnanhallitus päätti Ranuan Peura ry:n lainasaatavan alaskirjauksesta
Julkaistu 24.2.2026
Ranuan kunnalla on taseessaan pitkäaikaisia lainasaamisia Ranuan Peura ry:ltä. Kunnanhallitus päätti todeta, että Ranuan Peura ry:ltä olevan 660 681,85 euron suuruisen pitkäaikaisen lainasaamisen kertymistä ei voida pitää todennäköisenä ja tehdä lainasaamisesta 660 681,85 euron suuruisen alaskirjauksen kuluksi tilikaudelle 2025. Lisäksi kunnanhallitus päätti muun muassa todeta, että päätös koskee ainoastaan kirjanpidollista arvostamista eikä merkitse saatavasta luopumista, anteeksiantoa tai muuta oikeudellista saatavan lakkaamista.
Kunnanhallitus totesi yhden valtuuston 16.2.2026 päätöksen syntyneen virheellisessä järjestyksessä ja se käsitellään uudelleen valtuustossa 20.4.2026. Päätös koskee vuoden 2026 talousarvion kohtaa, jossa valtuustossa äänestettiin toistamiseen virheellisesti kuntamarkkinoinnin, järjestöavustusten ja matkailun markkinoinnin määrärahoja koskevista esityksistä.
Lisäksi kunnanhallitus päätti muun muassa Ranuan lentokentän uudesta vuokrasopimuksesta. Edellinen vuokrasopimus Metsähallituksen kanssa on päättynyt 31.12.2025. Uusi vuokra-aika on 1.1.2026-31.12.2045. Vuokra-alueen pinta-ala on noin 51,6 hehtaaria ja perusvuokra on 2 500 euroa vuodessa.
Lue esityslista ja myöhemmin tarkastettu pöytäkirja täältä.