Tiedotteet

Kunnanhallitus käsittelee elinkeino-ohjelmaa ja päättää avustuksista

Ranuan kunnanhallitus käsittelee muun muassa elinkeino-ohjelmaa maanantaina 25. toukokuuta.

Ranuan elinkeino-ohjelman tavoitteena on vahvistaa kunnan elinvoimaa, yrityksiä ja vetovoimaa vuosina 2026–2033. Painopisteitä ovat yritysten kasvun tukeminen, uusien työpaikkojen ja osaavan työvoiman saaminen, matkailun ja vihreän energian kehittäminen sekä asumisen ja kunnan tunnettuuden parantaminen. Tavoitteena on tehdä Ranuasta houkutteleva paikka yrittää, työskennellä ja asua myös tulevaisuudessa. Kunnanhallituksen jälkeen elinkeino-ohjelma siirtyy valtuuston päätettäväksi.

Kunnanhallitus jakaa myös järjestöavustukset vuodelle 2026. Avustusten tavoitteena on edistää kuntalaisten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta. Avustusten hakuaika päättyi 17.5.2026. Avustusta haki määräaikaan mennessä 26 hakijaa. Jaettavana on yhteensä 20 000 euron määräraha, joka on varattu vuoden 2026 talousarvioon.

Kunnanhallituksen päätettävänä on myös Piittisjärven vesiosuuskunnan lainahakemus. Vesiosuuskunta hakee enintään 20 000 euron tilapäislainaa pumppaamon automaatiojärjestelmän uusimiseen. Investoinnin arvo on noin 30 000 euroa, ja siihen on haettu 65 prosentin avustusta Elinvoimakeskukselta. Laina maksetaan takaisin avustuksen saamisen jälkeen, viimeistään vuoden 2026 loppuun mennessä.

Lisäksi päätettävänä on poroteurastamon tontista tehty ostotarjous. Kuukkaan, Niemelän, Isosydänmaan, Narkauksen ja Pudasjärven Livon paliskunnat tarjoavat 2,6 hehtaarin määräalasta 7 500 euroa. Paliskunnat ovat vuokranneet poroteurastamon alueen kunnalta 1.5.1997 alkaen 30 vuodeksi 1 000 markan vuosivuokralla. Paliskunnilla on ollut oikeus lunastaa määräala omakseen 30 000 markan kauppahinnalla 30.4.2000 mennessä, mutta ne eivät ole käyttäneet lunastusoikeuttaan. Päätösehdotuksen mukaan kunnanhallitus hylkäisi ostotarjouksen, koska se on alhaisempi kuin alueen muiden tonttien hinnat ja poikkeaa valtuuston hyväksymästä myyntihinnasta.

Lue esityslista täältä.