Uratarinat

Eriika Ranua

Vaikka kaikki työpaikat ovat olleet keskenään hyvin erilaisia, jokaisesta on jäänyt mukaan jotain hyödyllistä.
Eriika Ranua

Olen 26-vuotias sosionomi ja työskentelen Ranuan kunnan nuorten työpajalla yksilövalmentajana. Työpisteeni sijaitsee Monkkarilla.

Aloitin Ranuan kunnalla töissä helmikuussa, kun hain kahden kuukauden määräaikaiseen ryhmävalmentajan ja etsivän nuorisotyön tehtävään. Olin tuolloin vielä opiskelija ja kysyin mahdollisuutta suorittaa opintojeni viimeisen harjoittelun työn ohessa. Harjoittelun jälkeen jatkoin huhti- ja toukokuun osa-aikaisena etsivänä nuorisotyöntekijänä. Kesäkuussa sijaistin myös vapaa-aikatoimenohjaajaa, ja heinäkuusta lähtien olen työskennellyt vakituisena yksilövalmentajana nuorten työpajalla.

Nuorten työpajalla työskentelen 16–29-vuotiaiden ranualaisten nuorten kanssa. Työpajalla nuorille tarjotaan tukea ja ohjausta esimerkiksi koulutukseen, työelämään ja arjenhallintaan liittyvissä kysymyksissä. Toiminnassa korostuvat myös yhteisöllisyys, sosiaaliset taidot ja tekemällä oppiminen. On palkitsevaa nähdä, kun nuori ottaa pieniä askeleita eteenpäin ja huomaa sen itsekin.

Työpajatoiminnan lisäksi tarjoan matalan kynnyksen yksilöohjausta esimerkiksi CV:n tekemisessä, työpaikan etsimisessä ja urasuunnitelmien pohtimisessa. Kannustan nuoria pyytämään rohkeasti apua, se ei ole ollenkaan heikkoutta vaan päinvastoin rohkeutta.

Työni on monipuolista, sillä työpajatoiminnan lisäksi toimin mentorina ESC-vapaaehtoisille. Tällä hetkellä meillä on yksi vapaaehtoinen Ranskasta. Toimin myös vapaa-aikatoimen johtajan sijaisena. Lisäksi osallistun yhteisöllisten tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen, joten työpäivät ovat hyvinkin erilaisia keskenään. Parasta työssäni ovat ehdottomasti nuorten kohtaaminen tiloilla ja tapahtumissa.

Monkkarilla meillä on hyvä ja innostava työilmapiiri. Jos itse ei jotain osaa, työkaverit osaavat ja auttavat varmasti. Myös yhteistyötahot ovat helposti lähestyttäviä, ja heiltä saa aina neuvoja ja apua tarvittaessa.

Työelämän olen aloittanut jo yläasteella ja olen ehtinyt tehdä monenlaisia töitä kesäisin ja opiskelujen ohella, sekä Ranualla että Oulussa. Ranualla olen työskennellyt muun muassa Juhotecillä jäähallin remontissa, kattopeltien muoveja repimässä sekä vanhalla yläasteella siivoamassa. Olen ollut 4H:lla kerhonohjaajana, eläinpuistolla roskapoliisina, Tenavakulmassa, Halpahallissa kesäkukkien myyjänä, Rantakodilla hoiva-avustajana ja yksityisessä yrityksessä henkilökohtaisena avustajana. Kolmen Oulussa asutun vuoden aikana työskentelin varhaiskasvatuksessa sekä S- ja K-ryhmällä myyjänä.

Vaikka kaikki työpaikat ovat olleet keskenään hyvin erilaisia, jokaisesta on jäänyt mukaan jotain hyödyllistä. Erilaiset työtehtävät ovat opettaneet työskentelyä erilaisten ihmisten kanssa ja tarttumaan ennakkoluulottomasti uusiin tehtäviin. Kaikkea ei tarvitse osata valmiiksi, vaikkakin sen asian sietämistä opettelen edelleen.

Valmistuin sosionomiksi vasta hiljattain, joten minulla ei ole tällä hetkellä suunnitelmissa sen suurempia uraloikkia, vaan haluan oppia lisää nykyisessä työssäni. Tällä alalla pitää kuitenkin pysyä ajan hermolla ja kehittää itseään jatkuvasti. Uskon, että kun pitää mielen avoimena ja on valmis oppimaan uutta, ovia avautuu kyllä matkan varrella – niin kuin tähänkin tehtävään. Vierivä kivi ei sammaloidu.

Vapaa-ajalla touhuilen ja vietän paljon aikaa perheen ja lasten kanssa. Tykkään lenkkeillä, tehdä käsitöitä, retkeillä ja reissata. Kesäisin tulee matkusteltua paljon asuntovaunulla, mutta kotiin on aina kiva palata. Ranualla on lapsiperheen hyvä asua.

Katso muut uratarinamme täältä.

Tule töihin Ranualle! Työpaikkoja voit katsoa täältä.