Siirry sisältöön

Anna Paso

opettaja

Uratarina

Työskentelen lukion ja yläasteen biologian ja maantiedon opettajana. Olen 50 vuotta ja olen ollut tässä työssä 19 vuotta.

Olen kotoisin Iistä ja olen opiskellut Oulun yliopistossa pääaineenani biologiaa. Ennen Ranualle tuloa tein pari vuotta töitä Oulun ja Iin seudulla.

Lukiossa työni on aivan erilaista kuin yläasteella. Lukiossa opiskelua määrittää pitkälti ylioppilaskirjoitukset ja opiskelu on aika teoreettista. Kun tulin tänne töihin, kävimme vuosittain oppilaiden kanssa Oulun yliopistossa biotekniikan laborointikurssilla, jossa tehtiin dna-tutkimuksia. Edellinen opettaja oli luonut suhteet Oulun yliopistoon. Nykyään, kun oppilasryhmät ovat pienempiä, teemme vastaavia töitä omassa luokassa vähän vaatimattomammilla välineillä. Tykkään eniten laboroinneista ja muista tutkimushommista. Yläasteella on oma maailmansa. Oppilailla on erilainen ote koulunkäyntiin, se on huolettomampaa ja vapaampaa meininkiä, kun ylioppilaskirjoitukset eivät kummittele mielessä. Tosin vuosi vuodelta on tiukempaa, että ehtii käydä vaadittavat asiat läpi.

Maantiedon ja biologian lisäksi meillä on ollut valinnaisaine noin kahdeksan vuotta. Se alkoi luonto ja lemmikit -valinnaisaineena. Meillä oli ulkona liikkumista, retkeilyä, kalastamista, maatila- ja hevostilavierailuja sekä eläinlääkärillä vierailuja. Kun aineen suosio kasvoi, aloimme vetää sitä yhdessä Tapani Nousiaisen kanssa ja aine muuttui luonto- ja eräpainotteiseksi. Nyt olemme etupäässä lähiluonnossa vuoden kierron mukaan. Syksy alkaa marjastamisella, sitten tulee hirven ja kanalinnun metsästys, talvella on jäniksenpyyntiä. Lisäksi tehdään jonkin verran riistanhoitoa. Retkiruokia valmistamme eri välineillä ja tekniikoilla. Yhdeksännen luokan keväällä eräoppilaat ovat pitäneet ala-asteen oppilaille erätaitokisan. Eräkurssin päivät ovat usein viikon hauskimpia, varsinkin jos sattuu ulkoillessa hieno sää.

Työssäni lukiossa parhaita puolia on nähdä, kuinka joku oppilas onnistuu opinnoissaan tai pääsee haluamaansa kouluun. Oppilaat ovat fiksuja ja mukavia ja jokainen on hyvä jossakin. Töissä on tosi mukavaa, työyhteisömme on hyvä ja monista työkavereista on tullut ystäviä. Meillä on pieni ja mutkaton organisaatio, jossa saa olla oma itsensä ja jossa uudet ideat menevät eteenpäin.

Tällä hetkellä minulla ei ole konkreettisia urasuunnitelmia, toki joskus haaveilen niistä. Tässä työssä voi keksiä vaikka mitä, esimerkiksi Ranualla olisi potentiaalia kehittää eläinpuistoa entistä monipuolisempaan opetuskäyttöön. Uskon, että eläinpuistolla olisi valtavasti annettavaa, kun sieltä löytyisi eri luokkatasoille toiminnallisia oppimismahdollisuuksia. Korkeasaaressa on järjestetty koululaiskonferensseja.

Toivon, että Ranualla ymmärrettäisiin jatkossakin panostaa nuoriin sekä koulussa että vapaa-ajalla. Kun heille jää nuoruudesta hyviä muistoja, se houkuttelisi asumaan täällä myös aikuisena.