Siirry sisältöön

Tuulivoiman kaavoitusaloitteen eteneminen kunnassa

1. Tuulivoimatoimija jättää kuntaan kaavoitusaloitteen

2. Aloitteen käsittelee kunnan kaava- ja maapoliittinen työryhmä. Työryhmä tekee esityksen kunnanhallitukselle.

3. Kunnanhallitus käsittelee kaavoitusaloitteen ja tekee siitä esityksen valtuustolle.

4.  Valtuusto päättää kaavoitusaloitteesta. Mikäli valtuusto hylkää aloitteen, tilanne päättyy siihen. Mikäli valtuusto hyväksyy aloitteen, kaavaprosessi alkaa. Kunta ja tuulivoimatoimija laativat kaavoitussopimuksen. Kunnanhallitus hyväksyy kaavoitussopimuksen ja tuulivoimatoimijan hankkeelle esittämän kaavoituskonsultin. Tuulivoimatoimija lähtee tekemään omalla kustannuksellaan kaava- ja YVA-selvitystä. Tämä vaihe kestää normaalisti noin 2-3 vuotta.

5. Selvitysten valmistuttua kaavaprosessi jatkuu kunnassa siten, että valmisteluvaiheen luonnos asetetaan kuntalaisten ja sidosryhmien nähtäville ja lausunnoille. Kaavaluonnosvaiheessa nähtävillä on myös YVA-selostus (YVA=ympäristövaikutusten arviointi).

6. Nähtävillä olon ja lausuntokierroksen jälkeen tuulivoimatoimija valmistelee kaavaluonnosta kaavaehdotusvaiheeseen.

7. Kunnanhallitus asettaa kaavaehdotuksen kuntalaisten ja sidosryhmien nähtäville.

8. Kaavaehdotuksesta tulleet lausunnot ja muistutukset käsitellään kaava- ja maapoliittisessa työryhmässä. Kaava voidaan palauttaa vielä uudelleen valmisteluun. Tämän jälkeen kaava asetetaan uudelleen ehdotusvaiheessa nähtäville.

9. Kunnanhallitus esittää valtuustolle kaavan hyväksymistä tai hylkäämistä.

10. Valtuusto hyväksyy tai hylkää kaavan.