Siirry sisältöön

tuulivoimaohjelma

Tuulivoimaohjelmalla luodaan yhtenäinen tavoite Ranuan kunnan tuulivoimarakentamisesta pitkällä aikavälillä. Ohjelmassa esitetään selkeät kriteerit tuulivoimapuistojen rakentamisen ohjaamiseen. Ranuan kunnan alueelle on suunnitteilla useita tuulivoimapuistoja ja sen vuoksi on tarpeellista selvittää ja mahdollisesti myös tehdä linjauksia Ranuan kuntaan rakennettavien tuulivoimapuistojen sijoittelun periaatteista.

Tuulivoimaohjelman laadinnan tulee olla mahdollisimman vuorovaikutteinen ja siihen saavat osallistua päätöksentekijät, elinkeinoelämän edustajat, vapaa-ajan asukkaat, maanomistajat, kuntalaiset ja muiden sidosryhmien edustajat. Vuorovaikutteisuus voidaan toteuttaa yleisötilaisuuksilla, kyselyillä ja työpajoilla, joista saatua aineistoa käytetään hyödyksi tuulivoimaohjelmaa laadittaessa.

Työn ohjaamista varten on perustettu ohjausryhmä, johon kuuluvat kunnanjohtaja Tuomas Aikkila, tekninen johtaja Risto Niemelä, kehittämispäällikkö Mikko Pöykkö, kunnanhallituksen jäsenet Mirva SalmelaAnitta Jaakola, Jari Hintsala, Aimo Kortesalmi, Rauno Kelahaara, Markus Ranua ja Terhi Salmela sekä valtuuston puheenjohtajisto Tatu Hietala, Keijo Ruonala ja Antti-Pekka Aikkila.

Tuulivoimaohjelman laatimisesta päätti Ranuan kunnanhallitus 12.2.2024. Ohjelma on tavoitteena saada valtuuston päätettäväksi joulukuussa 2024.

Tuulivoimaohjelman laatii FCG Oy.

Ranualla vireillä olevista tuulivoimahankkeista voit lukea lisää osoitteessa www.ranua.fi/tuulivoima

Lisätietoja:

Niemelä Risto

Tekninen johtaja

Tekninen osasto, Keskustie 30, 97700 Ranua

risto.niemela@ranua.fi

040 704 9623