Siirry sisältöön

Koulujen kerhotoiminta

Ranuan peruskouluissa järjestetään mahdollisuuksien mukaan monipuolista kerhotoimintaa koulupäivien yhteydessä. Kerhot tarjoavat lapsille ja nuorille mahdollisuuksia harrastaa, oppia uusia taitoja, viettää aikaa yhdessä ja löytää omia kiinnostuksen kohteitaan. Kerhotoimintaan osallistuminen on vapaaehtoista.

Tavoitteena on, että mahdollisimman monella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus osallistua mielekkääseen harrastustoimintaan koulupäivän yhteydessä. Kerhojen järjestämisessä koulut voivat tehdä yhteistyötä esimerkiksi yhdistysten ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa.

Ranualla kerhoja järjestetään opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä kehittämisrahalla.

Kerhotoiminnan tavoitteet

  • kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen
  • lasten ja nuorten osallisuuden lisääminen
  • mahdollisuuden antaminen sosiaalisten taitojen kehittämiseen ja yhteisöllisyyteen kasvamiseen
  • mahdollisuuden antaminen onnistumisen ja osaamisen kokemukseen
  • luovan toiminnan ja ajattelun kehittäminen
  • lasten ja nuorten kannustaminen tuottamaan omaa kulttuuriaan
  • mahdollisuus oppilaan tuntemisen lisäämiseen
  • harrastuneisuuden tukeminen ja myönteisten harrastusten edistäminen

Kerhoihin ilmoittautuminen

Oppilaat voivat hakea koulujen kerhoihin elokuussa koulujen alettua. Tarjolla olevista kerhoista ja ilmoittautumisesta tiedotetaan koteihin Wilman kautta.

Tiedotteessa kuvataan tarjottavat kerhot ja annetaan ohjeet, miten kerhoihin ilmoittaudutaan.