Siirry sisältöön

Haarahiltusen tuulivoimahanke

UBRE Wind Bravo suunnittelee Paloselänsuon alueelle Haarahiltusen tuulivoimapuistoa, jossa on noin 9 voimalaa. Alue kattaa noin 900 ha yksityisessä sekä valtion omistuksessa olevia maita.

Kaavoituksen lopullinen rajaus, tuulivoimaloiden sijoittelualueet sekä tuulivoimaloiden tarkka lukumäärä tarkentuvat kaavoitusprosessin aikana. Tarkennuksiin vaikuttavat kaavoitusprosessin ja ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) yhteydessä tehtävät selvitykset sekä sidosryhmien kanssa käydyt keskustelut. Keskeisten sidosryhmien kanssa keskustellaan ja neuvotellaan jo ennen kaava- ja YVA-prosessien aloitusta. Ehdotuksen mukainen kaava-alue on pyritty laatimaan siten, että tuulivoimaloiden keskeiset ympäristövaikutukset, kuten meluun ja välkkeeseen liittyvät vaikutukset, kohdistuvat kaavoitettavan alueen sisäpuolelle. Suunnittelussa on huomioitu 1 500 metrin etäisyys asutukseen.

KAAVOITUSALOITTEEN TILANNE: Valtuusto päätti 10.6.2024 hyväksyä kaavoitusaloitteen. Kunnanhallitus hyväksyi tuulivoimahankkeen kaavoitussopimuksen 26.8.2024.

Haarahiltunen kaavoitusaloite.pdf

Lisätietoja:

Niemelä Risto

Tekninen johtaja

Tekninen osasto, Keskustie 30, 97700 Ranua

risto.niemela@ranua.fi

040 704 9623