13 – Ylimaan taistelun jälkeen
Kesto: 17:43
Lukija: Jouko Höyhtyä
Veli Arrela, JR 33
Ranuan pohjoispuolella odottelin yksinäisessä metsänvartijatalossa kuljetusta päästäkseni toisten mukaan. Katsellessani ikkunasta pihamaalle huomasin metsänreunasta saapuvan kaksi täysissä aseissa olevaa saksalaista sotilasta. Olin yksin talossa ja kun en ole niitä kaikkein parhailla sotilaallislla ominaisuuksilla varustettuja niin suoritin tilanteen arvioinnin sillä enhän tiennyt paljonko näiden takana metsässä oli. Saattoihan kyseessä olla jokin tuhoamispartio.
Ryhdistäydyin, otin konepistoolin kainalooni ja menin portaille komentaen seis ja kädet ylös. Laupiaasti nämä soturit käskyäni suureksi mielihyväkseni tottelivatkin ja laskivat aseensa maahan ilmoittaen eksyneensä kaksi päivää sitten yksiköistään ja tahtovansa antautua, koska metsään kuolisivat kuitenkin ja mahdollisesti yksikköönsä osuessaan heidät karkulaisina teloitettaisiin. Selitin miehille eli poikasille, sillä he olivat 18-vuotiaita itävaltalaisia, että he joutuvat tekemiemme sopimusten mukaan sotavankeuteen Venäjälle. Edellä viitattuihin syihin nojautuen he kuitenkin laskivat selviävänsä nuorina ja terveinä miehinä sotavankeudesta helpommin kuin vihamielisestä suomalaisesta metsästä. Luovuttivat aseensa ja seuraavassa huoltoautossa alkoi heidän matkansa kohti tuntematonta kohtaloa.
Lähde: Kaakinen, Heikki: Herrasmiessotaa (s. 171–172).
Miinat tappoivat satoja ihmisiä Lapissa sodan jälkeen
Saksan armeijan miinat ja muut räjähteet kylvivät kuolemaa Lapin pihoilla, poluilla, tienpenkoilla ja pelloilla 80 vuotta sitten. Kaksi kolmasosaa uhreista oli tuhotulle kotiseudulleen palanneita siviilejä. Osan tappoi miina, osa kuoli käsiteltyään ammuksia.
Miinat ja räjähteet veivät noin kolmen sadan ihmisen hengen Pohjois-Suomessa Lapin sodan jälkeisinä kuutena vuotena. Filosofian tohtori Juhani Virkkusen tutkimuksen mukaan yli kaksi sataa uhreista oli siviilejä, heistä 67 oli lapsia. Pioneereja ja armeijan palveluksessa olleita siviilimiinanraivaajia kuoli noin sata. Vammautuneiden määräksi Virkkunen arvioi suunnilleen saman kuin kuolleiden. Jalkansa ja kätensä menettäneiden mutta henkensä säilyttäneiden määrää ei ole kukaan vielä selvittänyt.
Lähde: Yle 17.8.2015, Tapani Leisti
Kalle Lohi, JR 33
Sanoin hevosmiehille Petäjässä ku lähin, että Keskitalo on ruokanen paikka. Että käykäähän hevosilla siellä. Kirkkoa vastapäätä Ranuan järven rannalla. Hevosmiehet oli jo kerenneet käyvä. Ne kävivät perunoita ja heiniä ja minkä mitäki. Yhelle sanon, että otahan tuo perunapussi, puolisäkkinen ja sinä saat omistaa sen, mutta jos jonku keiton minä otan siitä. Mutta niin oli huono tuuri sillä säkillä ja miehellä ja kuormalla että Palovaaran tienhaaran pikkusen Rovaniemen puolella meni voimakkaaseen miinaan. Ja kärry hajosi ja mies lenti korkialle taivaalle! Hevoselta aisat poikki paistin kohalta! Valakia hevonen mustaksi vain räjähysaineen noesta, eikä hevoselle verinaarmua tullu! Sehän oli hevosmiehen menoa ja kuorman menoa. Perunat jäi saamatta sitten. Ei hevosmieskään kuollu vielä siinä. Silloinhan oli Ranualla metsänhoitajan virkatalolla ja sairaalassa verrattavissa kenttäsairaalan toimintaan. Ja siitä vakavasti haavottuneet lentokonneella kuletettiin Ouluun.
Lähde: Kaakinen, Heikki: Herrasmiessotaa (s. 172)
Mauno Koskinen, JR 33
Palaveri oli aamulla 9.10. ja lähtö marssille klo 13.20 (oman sotapäiväkirjan mukaan). Nuuppaalta mentihin Portimon lossille ja se ylitettiin. Portimon lossissa oli saksalaisilla ollu puusilta, mutta ne oli sen räjäyttäny. Ja siinä oli puutavaraa kaikilla lailla, mutta siinä jollaki lailla päästihin ylitte, mutta kuormasto jäi kyllä. Se oli se Ylämaan taistelu käyny jo. Me mentihin siitä Ylämaan laitahan mentiin majotukseen. Ja se oli yheksäs päivä kymmenettä, illalla pimiässä, sanotahan kello 21. Majotustidustelu määräs krh-joukkueelle majoituksen siihen Ylämaan laitahan. Siin´ on yks semmonen torppa Roihin mennessä oikealla puolella, aivan pieni torppa. Lunta oli maassa 10 senttiä. Edellisyönä oli satanu lumet maahan. Ja kaikki oli kulukenu samaa jäläkiä. Kato ku miinavaara oli niin valtava!
Ja sillon se tapahtu klo 21! Koska meijät määrättihin tien vasemmalle puolelle sen torpan kohalle se meijän krh-joukkueen majoituspaikka minä menin kersantti Mäkelän kans edellä kattomaan sen teltan paikkasa. Jompikumpi meistä laukasi ansotetun hyppymiinan! Se nousi ilimaan – räjähti! Mäkelä oli minun oikialla puolella. Se räjähti Mäkelän puolella se hyppymiina. Sehän nousee ylös ja siellä räjähtää. Mäkelä kuoli heti! Se suojasi minua! Minulla meni tästä läpitte, tältä, tuolta (kummankin jalan polvien ylä- ja alapuolelta)! Tästä vei kaikki nämä jänteet pois. Tässä on proteesi. Sitte yksi täyteluoti nähtävästi on menny kiveen ja se tuli takasi ja meni tosta sisälle, silimän ja silimäkarvojen välistä tuohon noin! Noin puoli senttiä silimästä, yläpuolelta! Se jäi tänne silimäontelohon! Mulla on tallella vielä se täyteluoti. (Siellä miinan kahden kuoren välissä on semmoisia 7 millin rautatangosta lyöty pätkiä ja pantu sisälle.)
Minusta tuntuu, että minä oon ollu täysin tolalla, mutta pojat sanoo että ei se oo tienny mitään. Mulla ei minkään näköstä kipua eikä mitään tullu, ei mitään yhtään! Se on kyllä ihme paikka! Pojat sano sitte, että ne laitto telttakankaan, Kallen ja minun kääntivät siihen ja vetivät pois sieltä. Menivät sitte toiseen paikkaan. Oma lääkintämies on sitonu ja lastottanu minut. Mulla ei niin suuri verenvuoto ollu, mutta kyllä ne on kiristyssiteen tehny kumpaankin jalkaan.
Sitte mullahan oli lähettinä torniolainen 18-vuotias poika Kalle Palmgren. Siinä oli sen talon pihalla saksalaisia sivuvaunullisia moottoripyöriä, Zundappeja, joissa oli se konekivääri. Se yhen otti sieltä ja sai sen käyntihin ja sillä toi minut Ranuan kunnansairaalaan. Mie en tiijä millä ihmeen kaupalla se siitä Portimon lossistaki värlkkäsi sen moottoripyörän!
Siellä kato, ku mä yöllä tulin sinne, minä seuraavan päivän, siis tuon kymmenes ja yhestoista päivä, kaks päivää jouvuin oottamaan! Kolomantena yönä minut otettiin vasta sitte. Siellä oli kaks lääkäriparia, siis nelijä lääkäriä. Koko ajan ne katko jalakoja! Ne oli miinaan menneitä. Niitä oli palijo! Ne lotat tietenki syötti ja hoiti minua. Se oli joukkosidontapaikka kenttäkielellä. Minut siirrettihin meijän divisioonan kenttäsairaalaan. Se oli Petäjässä, se iso talo siellä. Sieltä vietiin Pyykösjärvelle ja sitte sotasairaalaan Ouluun.
Lähde: Kaakinen, Heikki: Herrasmiessotaa (s. 173–174)
Heikki Palovaara, JR 33
Ensimmäinen tehtävä oli minulla mennä Palovaaran päälle ja opastaa sitte jääkärikomppania Ylikonttijoen kämpälle. Se on 8 km Palovaarasta sinne matkaa. Sillähän minulle piti se moottoripyörä saaha että minä kerkiän. Jääkärikomppaniahan tuli kyllä pyörillä. Melekein ne jääkärit sautto minut ennenku minä olin siellävaaran päällä. Jos ne ois menneet, ne ois mennet miinaan siinä, mutta minä niistä raiteista huomasin onneksi sen. Kato ku minäki jouvuin pysähtymään sen miinakentän takia.
Miinakenttä on siinä Yliportimon ja Palovaaran välissä missä pn minun pojan, Kaukon paikka. Mehän jouvumma purkamaan jo menessä.. Minä näin sen raiteen, kummankin raiteen, että nehän on kaivettu ja auton renkaalla vain tehty se jäläki, se autonrenkaan jäläki. Minä jätin sen pyörän siihen – se oli sivuvaunullinen IC – ja astun pyörän päältä poies. Siinä oli oikein kova varvikko heti siitä raiteesta ulospäin, niin heti kengän vierestä näky ”hyppyheikin” sarvet. Minä sievästi otin kiinni sarvista ja nostin sen pois siitä. Sen pyörän varassa menin takapäin ja niitä raiteita myöten menin vastaan. Siinä Yliportimon tykönä tuli se pioneeriporukka vastaan. Ja ne raivasi ihan kymmeniä siitä ja ne HV-miinat, nehän veny siinä sitten pitkään. Sytyttimet vain poistivat, ne punaset, isot…
Voi, se miinakenttä oli monta sattaa metriä, ne oli laajalla mettäsä! Ja siinä oli monenlaista: missä oli niinku poloku, missä ihimiset kuluki, niissä oli upotettu tossumiinat. Ja sitte oli putkimiinoja pensaisiin laitettu ja hienot langat sitte. Langasta ku pukkasi niin laukes tämä putkimiina. Niitä pli putkimiinakenttiä seilä palijo! Eihän pioneerit kerijenneet niitä kaikkia puhistaa. Niitä meni lehemiä palijo sitte jäläkeen… Koivukankaan pojat astu hyppymiinaan justiin tässä, missä minun pojalla on nyt talo. Siinä justiin on sen miinakentän alue. Kato ku siitä mennee Autiosta ne suorat polut Kilipamäjelle niin ne oli miinotettu kokonaan ne kentät. Ne oli isketty ne polun varret, ne oli isketty molempaa putkiminaa ja hyppyheikkiä. Niisä oli heti palijo! Mutta on ne töitäki joutaneet siellä tekemään! Minähän purin niitä sitten hirviän palijo.
Lähde: Kaakinen, Heikki: Herrasmiessotaa (s. 174–175)
Antero Pekkala
Minun isän nimi on Jalmari. Se oli tuosta Saukkojärven tiehaarasta lähteny, että hän käy kattomassa että onko se palanu se kotipaikka. No sehän oli niillä (saksalaisilla) Roominsaaressa jonkulainen puolustuslinja, koko saari käytössä. Ne oli laittanu sillä lailla, että ku meillä menee sarat sinne rantaan ja se saari on siinä joen takana ja ne jäi heinät seipäille ku tuli meille ensimmäinen ulukomaan matka, Ruotsiin lähtö. Saksalaiset oli laittaneet palomiinat navetan porstuaan ja pirtin etteiseen ja sitte rautalankaviritys rakennusten välille. Langanpää oli kiinnitetty miinaan ja lanka sinne puolen kilometrin päähän saareen. Heinäseipäistä aina porattu läpi ja pujotettu lanka kulkemaan reikien kautta.
Totta ne ajatteli, että ku lähetään niin sillon nykässään. Ku ne nykäsi, se katkesiki se lanka navetan ja pirtin välillä ja navetta palo ja pirtti jäi.Se oli navetasta cielä noussu savut ku isä oli purkanu siinä pirtin etteisestä sen toisen palomiinan. Siinä oli ollu heiniä ja hyvät sytöt, mutta ku katkes se lanka niin…
No sittenhän se on seuraava talo siitä jokivartta ylös koskenniskassa Knuutilan talo. Siittähän polttivat kaikki. Ei jääny ku maakellari pystyyn. Roominsaaren pohjoispuolelta ne polttivat Ripatin ja Marjamaan talot.
Lähde: Kaakinen, Heikki: Herrasmiessotaa (s. 177)