7 – Ylimaan taistelun toinen päivä (8.10.)
Kesto: 5:50
Lukija: Mikko Laivamaa
JP3 MOTITTAA YLIPORTIMOSSA SAKSALAISKOMPPANIAN
Olavi Venesoja, JP3:
”Seuraavana päivänä (8.10.) aamun valjettua taistelutoiminta alkoi jälleen kehittyä kovalla paineella. 1.K sai tehtäväkseen hyökätä Yli Portimojärven pieneen kylään. (HK: Hyökkäys suoritettiin Ylijoen ja Yliportimojärven välistä.) Kello 9.40 lähdettiin matkaan. Jo verrattain kaukaa kuulimme vihollisen kirveiden kalkutuksen ja vähän lähemmäksi päästyä erotimme sen iloisesti laulelevan työnsä lomassa. Saksalaiset olivat ilmeisesti murrosten teossa, silla puita kaatuili kovalla ryskeellä hakkaamisen ohessa.
Kello 11 maissa kajahtivat ensimmäiset laukaukset. Taistelu oli pian kiivaana käynnissä. Vihollisia ei ilmeisesti ollut enempää kuin joukkueen verran, mutta heidän konekiväärinsä pyyhkivät hyvistä asemista murroksia erittäin tehokkaasti. Syntyi ankaria ja verisiä lähitaisteluja, kun rynnäkköetäisyydelle päästyämme kovan huudon säestäminä ryntäsimme juoksujalkaa eteenpäin ja tappioista välittämättä heitimme saksalaiset pois asemista. Hyppäsin ”poteroon”, jonka reunalla makasi kaatunut vihollinen ja jonka pohjalla lojui kaksi kevyttä konekivääriä, joissa osittain patruunat jäljellä. Aseet olivat vielä äskeisestä ampumisesta kuumia, mutta emme saaneet niitä toimimaan. Selvisi, että lukot oli rikottu. Valtava määrä hylsyjä oli ”poteron” seutuvilla kertomassa, että parastaan oli kk-ampuja yrittänyt hyökkäystä torjuessaan. Jos makasi kaatuneita vihollisia tantereella siellä täällä ja tavaraa lojui suuria kasoja taistelumaastossa, niin omat menetyksemme olivat myös olleet varsin raskaat. Vähistä upseereista menetettiin kaksi, nim. vänrikki Laakkonen, joka kaatui taistelulähettinsä Rahkosen kanssa vieriviereen kk-suihkun satuttamana, ja luutnantti Lehtonen, joka taistelun ollessa kuumimmillaan osui vastaani painaen kädellä silmäänsä veren valuessa sormien valista. Näitä molempia kokeneita joukkueenjohtajia olisi kipeästi tarvittu komppanian riveissä, mutta asiallehan ei voinut enää mitään. JP3:n hyökkäyksen jatkamisesta jäljellä olevilla komppaniamme voimilla ei voinut olla puhettakaan krh- ja tykistötulen takia. Kaikki, jotka eivät voineet sijoittua vihollisen kaivamiin poteroihin, panivat lapiot heilumaan ja hiekkaperäiseen maahan kaivautuminen kävikin helposti.
Ennen pimeän tuloa kävi meistä oikealla toimiva JP2 suo- ja kumparemaastossa ankaria hyökkäyksiä päätien katkaisemiseksi. (Myös 3.K/JP3 taisteli Palovaarantien Iso-ojalla. HK.) Välillä aina kuului rynnäkköhuutoja ja ankaraa tulitusta, mutta tilanne pysyi meille arvoituksena.
Iltayöstä rantasade kasteli vaatteet likomäriksi, ja kun sää myöhemmin muuttui pakkaseksi ja lumisateeksi, ne jäätyivät koviksi ”haarniskoiksi.” Kylmä hytisytti leukaperiä, mutta nuotion tekoon ei ollut varaa, silla saksalaisten asemat olivat aivan lähellä.
Aarne Nikkilä, JP3:
Aamulla 8.10. ev. luutnantti Hynninen antoi hyökkäyskäskyn JP3:lle entisin tavoittein. 2.K lähti liikkeelle klo 9.00 ja saavutti vihollista kohtaamatta tavoitteensa (klo 10.15) n. 2 km Yliportimojärven kylästä sekä varmisti saavuttamansa menestyksen Yliportimojärven kylän suuntaan. Kylästä näkyi savua, kuului moottoriajoneuvojen surinaa, hakkausta ja ihmisääniä, mistä päätellen saksalaiset pitivät vielä kylää hallussaan. 1.K:n päällikkö, luutnantti 0. Venesojalta tullut ilmoitus kylän itäpuolelta vahvisti tämän.
Klo 11.50 ilmestyi 2.K:n eteen noin 10 miehen saksalaisryhmä, joka oli pyrkimässä Ylä-Saukkojärvelle. Komppanian etujoukkojen nopea tulenavaus pysäytti vihollisen, joka vastasi heti kiivaasti tuleen. Hetken kuluttua liittyivät taisteluun molempien kranaatinheittimet. Voimakkaan tulituksen pakottamana saksalaiset vetäytyivät takaisin kylään.
1.K oli hyökännyt Yliportimojarven ja Ylijoen välimaastossa ja lyönyt tappioista välittämättä saksalaiset asemistaan. Molemminpuoliset tappiot olivat suuret ja 1.K:n hyökkäyksen jatkaminen jäljellä olevin voimin oli käytännössä mahdotonta. Lisaksi krh ampui keskityksiä lyhyin väliajoin ja pst-tykki lähetti ammuksia asemiin. 1.K jäi saavuttamiinsa asemiin ja jatkoi taistelua.
Tukeakseen 1.K:n hyökkäystä lähetti JP3:n komentaja, majuri Liponkoski 2.K:n hyökkäämään tien kumpaakin puolta Yliportimojarven kylään. Klo 15.00 2.K lähti liikkeelle ja edettyään n. 300 m alkoi kova tulitaistelu, jonka aikana kolme miestä kaatui. Hyökkäys tyrehtyi tälläkin suunnalla ja tulitus jatkui kiivaana asemista käsin. Maasto oli meikäläisille kovin epäedullinen, silla koko 2.K joutui makaamaan asemissaan aukealla suolla kylmässä vedessä useita tunteja taistellen. Mm. pari miestä jouduttiin kantamaan paareilla pois asemista. Klo 19.30 2.K vetäytyi aamuisiin asemiin, noin 300 m taaksepäin.
Lähde: Kaakinen, Heikki: Herrasmiessotaa (s. 102–103).