Awaelle-Eve Lenglin

nimeni on Awaelle-Eve Lenglin, mutta useimmat ystäväni ja perheeni kutsuvat minua Awaksi.

Tarina siitä, miten ja miksi päädyin Ranualle, on aika mielenkiintoinen. Valmistuin tämän vuoden kesäkuussa kandidaatiksi pohjoismaisten kielten opinnoista, joissa opin kaikkea Pohjoismaista – kirjallisuutta, historiaa, kulttuuria, taidetta, elokuvia, musiikkia, mytologiaa ja perinteitä. Pääaineinani olivat tanskan kieli ja suomen kieli, sillä meidän piti valita kaksi pohjoismaista kieltä opintojen alussa. Olisimme voineet valita myös englannin, mutta halusin haastaa itseni ja oppia jotain uutta, sillä mielestäni kieltä ei voi erottaa kulttuurista. Olin erityisen kiinnostunut suomalaisesta ja tanskalaisesta kulttuurista, koska ulkomailla näistä maista puhutaan yleensä vain täydellisinä yhteiskuntamalleina, ekologian edelläkävijöinä ja maailman onnellisimpina valtioina – mutta halusin tietää enemmän.

Tänä vuonna suomen opettajani kotiyliopistossani (Caen Normandy) lähettivät sähköpostia ohjelmasta nimeltä ”Suomea Suomessa”, jonka kautta pystyi hakemaan harjoitteluun Suomeen Opetushallituksen kautta. Hakijoilta vaadittiin vähintään kaksi vuotta suomen kielen opintoja yliopistossa, ja harjoittelupaikan valinta riippui myös siitä, haluttiinko paikassa enemmän suomen kielen osaamista – esimerkiksi museossa vaadittiin enemmän pätevyyksiä. Valitsin Ranuan, koska olin käynyt pohjoisessa vain kerran, Oulussa lomalla, ja halusin nähdä enemmän. Rakastuin myös suomalaiseen luontoon, joka on hengästyttävän kaunis rauhallisuutensa ja hiljaisuutensa vuoksi.

Minulla on myös kokemusta lasten kanssa työskentelystä, sillä olin mukana European Solidarity Corps -ohjelmassa, johon voi hakea jokainen 18–25-vuotias eurooppalainen vapaaehtoistyöhön toiseen Euroopan maahan viikosta vuoteen. Työ voi olla lasten, ympäristön tai sosiaalityön, kuten pakolaisten, parissa, ja EU rahoittaa sen. Olin Romaniassa, jossa toimin lasten kesäleireillä epämuodollisen oppimisen keinoin opettaen ympäristöasioita, seksuaalikasvatusta, tiimityötä, kunnioitusta ja solidaarisuutta. Se oli elämäni paras kokemus, koska silloin tajusin, ettei voi koskaan tietää, kuinka paljon voi vaikuttaa positiivisesti toiseen ihmiseen – ja kuinka paljon voi itse oppia muilta. Oli siis luonnollista valita Ranua, koska halusin työskennellä nuorten parissa ja samalla tutustua uuteen paikkaan Suomessa, jota en vielä tunne.

Aloitin työni vasta, joten en voi vielä sanoa paljoa siitä. Voin kuitenkin sanoa, että ranualaiset ihmiset ovat ystävällisimpiä, joita olen Suomessa tavannut – minut on otettu vastaan lämpimästi ja turvallisesti heti alusta asti. Täällä huomaa myös vahvan yhteisöllisyyden: kaikki tuntevat toisensa ja välittävät toisistaan. Ihmiset hymyilevät paljon, mikä on ihanaa, sillä niin teen itsekin. Jos pitäisi kuvailla ranualaisia yhdellä sanalla, se olisi ”lämmin”. Paikkakuntaa taas kuvailisin sanalla ”rauhallinen”. Tulen kaupungista Pariisin lähellä ja olen tottunut suuriin kaupunkeihin, mutta Tanskassa viettämäni Erasmus-vaihtovuoden jälkeen olen alkanut pitää pienemmistä paikoista – suurkaupungit voivat olla hyvin kuormittavia. Olen kiitollinen, että Ranua ei ole liian suuri, vaan juuri sopivan kokoinen: täällä voi tuntea ihmiset ja nauttia luonnosta.

Tittelini on ”Suomea Suomessa” -stipendiaatti sekä ”ohjaaja” Monkkari 2.0:ssa. Työskentelen Monkkarilla nuorten kanssa ja olen mukana myös järjestämissämme tapahtumissa. Pidän myös englannin keskustelutunteja 2.9.2025 alkaen maanantaisin kello 17.00–18.30 Monkkarilla. Lisäksi pidän ranskan tunteja niille, jotka haluavat tutustua ranskan kieleen ja kulttuuriin. Tunnit suunnitellaan niin, että kaikki voivat osallistua ja nauttia oppimisesta. Ranskan alkeet voivat olla hyödyksi myöhemmin, sillä niiden avulla on helpompi ymmärtää espanjaa, italiaa, portugalia ja jopa hieman romaniaa – ja se voi avata ovia moniin kulttuureihin.

Aloitin työni viime viikonloppuna Hillamarkkinoilla, ja olen Ranualla joulukuun loppuun saakka.

Osallistuin kaksi vuotta sitten kesäkursseille Åbo Akademissa Turussa. Olen myös ollut vapaaehtoisena useissa eurooppalaisissa järjestöissä (Secours Populaire, Mellemfolkeligt Samvirke…).

Olen syntynyt marraskuussa 2004.

Työni paras puoli on se, että saan kohdata ihmisiä, joilla on erilainen tausta ja ehkä erilainen maailmankuva kuin minulla. Olen opiskellut suomea kolme vuotta – kieli on ollut haastava kieliopin vuoksi – joten yksi jännittävimmistä ja samalla pelottavimmista puolista on kielen käyttäminen. Kun ihmiset puhuvat nopeasti tai käyttävät paljon sanoja, joita en tunne, voi olla vaikea pysyä mukana, varsinkin kun opinnoissa opitaan kirjakieltä eikä puhekieltä. Ensimmäisellä Helsingin-vierailulla en ymmärtänyt mitään. Mutta tärkeintä on yrittää, eikä saa hävetä virheitä – kielten oppiminen on prosessi, joka vie aikaa. Olen oppinut, että mitä enemmän tekee virheitä, sitä paremmaksi kehittyy. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen heti kuukaudessa; välillä ei ymmärrä mitään, mutta yrittämällä huomaa vähitellen edistyvänsä. Luulin epäonnistuneeni Turun Åbo Akademin kesäkurssin pääsykokeessa, mutta en ollutkaan. Vietin siellä kuukauden kesäkurssilla. Se oli vaikeaa, koska tuntui, etten ymmärtänyt mitään, mutta seuraavana vuonna, kun palasin yliopistooni, yllätyin huomatessani, että ymmärsin suomea paljon paremmin. Maan kieliympäristössä oleminen on haastavaa mutta paras opettaja. Kolmen vuoden takaisesta epätoivosta (Turun kesäkurssin pääsykoe meni täysin ohi) olen päätynyt harjoitteluun Ranualla – ja olen ylpeä siitä.

Tykkään myös siitä, että Monkkarilla ei koskaan tiedä etukäteen, millainen päivä on tulossa – tuleeko paljon nuoria vai ei – joten joka päivä on pieni yllätys. Yhteisö, yllätyksellisyys, kieli ja ihmisten lämpö tekevät tästä työstä ainutlaatuisen.

Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä ja sosiaalityöstä, ja haluaisin jatkaa tätä kiinnostusta maisteriopinnoissa. Tulevaisuudessa voisin työskennellä joko järjestössä tai koulussa – en ole vielä päättänyt. Tärkeintä on turvallinen, mielenkiintoinen ja sosiaalinen työympäristö, jossa voi oppia joka päivä.

Olen ollut vapaaehtoisena monissa tapahtumissa, kuten European Choir Games -kuorokilpailussa ja Aarhus Festugessa Tanskassa, jotka edistävät kulttuuria ja joissa sain harjoitella tanskaa. Olen myös työskennellyt Café Mellemfolkissa, joka on osa tanskalaista Mellemfolkeligt Samvirke -järjestöä (Action Aid), sekä Ranskassa Le Secours Populaire -järjestössä, joka auttaa hädänalaisia ihmisiä. Nämä kokemukset ovat olleet elämäni parhaita – olen tavannut monia inspiroivia ihmisiä ja kuullut uskomattomia elämäntarinoita, jotka ovat muuttaneet näkökulmaani ja lisänneet empatiaani.

Lapsena harrastin muun muassa jousiammuntaa, uintia, ratsastusta, käsitöitä, maalausta, puunveistoa, polttokaiverrusta, akvarellimaalausta, telinevoimistelua, judoa, ruoanlaittoa, leivontaa, kitaran ja ukulelen soittoa. Nykyään luen paljon – voin viettää päiviä kirjan parissa – sekä uin ja leivon/laitan ruokaa. Ranskassa leivonnassa on kyse paitsi lopputuloksesta myös tekemisen ilosta – taikinan käsittely ja muotoilu on minulle kuin taidetta. Lukeminen taas tarjoaa uusia näkökulmia ja mahdollisuuden hetkeksi paeta arjesta.

Mielenkiintoisia faktoja minusta: olin mukana kuorossa viisi vuotta yläkoulusta lukioon. Olen hyvin optimistinen, joskus ehkä liiankin. Synnyin Burkina Fasossa ja muutin Ranskaan kolmevuotiaana. Rakastan hymyillä ihmisille ja auttaa aina kun voin.

Lue kaikki uratarinat täältä.